Oli kyllä ulkoilun kannalta tylsä talvi. Ensin oli viikkokaupalla hirveitä pakkasia (-30 astetta) ja sen jälkeen ehti olla vain pari viikkoa hyviä kelejä, kunnes kevät päätti saapua ja laittoi kaiken hirveäksi loskaksi. Meidän vuosikortti Jällivaaran metsästysmaillekin kuivui käteen, kun ei ehditty saada kunnon hankikelejä ennen maaliskuun loppua. Rilla voisi ehkä metsästää siitä huolimatta, että lunta onkin korviin saakka, mutta minä olisin voinut olla varsinainen näky, kun olisin haulikon kanssa rämpinyt lumikengillä pehmeässä lumessa...  Ensi syksynä ostetaan taas vuosiluvat ja toivotaan parempaa talvea!

Jonkun verran sentään ehdittiin ulkoilla hyvissä säissä Rovaniemellä.

Lumessa saa tehdä töitä, että pääsee eteenpäin.

Eih, tälläkin lumimäärällä kamera on liian hidas Taikan vauhdille. Pää ehtii puun taakse piiloon :/

Taikalla on hyvä talvinen maastoväri, mutta emännän laittama joulutonttuasu pilaa koko homman...

Niin siinä sitten kävi, että Kennelliiton arvio Taikan röntgenkuvista oli lonkat B/D ja kyynärät 0/0. Mukaan tuli lähete, jossa oli vain lyhyt teksti "selkämuutos". Soitin Limanille puhelinaikana ja yritin kysellä tarkempaa tietoa sekä selän että lonkkien arviosta. Meidän eläinlääkärin antama diagnoosi selkämuutoksesta piti kutinsa, eli kyseessä tosiaan on sakralisaatio eli ns. välimuotoinen selkänimaka, jonka yhteydessä lantio on vino. Limanin mukaan Taikan toinen lonkka on vaillinaisesti kehittynyt lonkan vinouden vuoksi. Hän kyllä myös sanoi, että lonkka on kuvassa epäedullisessa asennossa, ja että arvioon ovat vaikuttaneet molemmat seikat, sekä huono asento että vaillinaisesti kehittynyt lonkka. No, en kyllä tajua, miten vino kuva voi tai saa vaikuttaa arvioon, mutta sanotaan nyt sitten niin, että niillä kriteereillä, jonka mukaan kaikki Suomen koirat yleensä arvioidaan, on Taikan toinen lonkka on D-lonkka.

Tosi huonoja uutisia siis sekä lonkan että selän kannalta, ei voi muuta sanoa . Mutta ennen kuin vaivutaan ihan synkkyyteen, niin täytyy kuitenkin muistaa, ettei Taikalla onneksi ole selän tai lonkan suhteen mitään oireita. Se yleensä nukkuu selkä minua vasten (juuh, meillä koirat pääsevät sänkyyn nukkumaan...), joten ei se selkä ainakaan ole kosketusarka. Sillä on metsässä aina ihan hirveä vauhti päällä ja se loikkii vaivattomasti korkeita hyppyjä niin ylös- kuin alaspäin... Se ei yksinkertaisesti voisi juosta niin kauheaa vauhtia, jos selkä olisi yhtään kipeä. Ja kotona se istuilee huvikseen sohvan selkänojalla katsellen ikkunasta kiinnostavia juttuja. Jos esimerkiksi lihasten staattinen jännitys aiheuttaisi kipua, ei sillä varmasti olisi sellaista "kyttäyspaikkaa". 

Taikan menoa poispäin...

Taikan tuloa takaisinpäin...

Pidetään silmässä ketä siellä raitilla liikkuu...

Rillalla on hieman rennompi päivystyspaikka.

Jotain kiinnostavaa näkyy...

Viime tiistaina kävimme eläinlääkäri Ulla Eskelisen luona lonkka- ja kyynärkuvissa. Taika oli lonkkakuvien ensikertalainen, mutta Rilla kuvattiin nyt uudemman kerran. Rillan lonkat arvioitiin 2-vuotiaana otetuissa kuvissa luokituksella C/C eli lievästi lonkkavikainen, ja nyt kun Rilla on jo kohta 6-vuotias ja kilometreja on kertynyt mittariin oli hyvä ottaa selvää nykyisestä tilanteesta.

Rillan lonkkauutiset olivat kyllä todella hyvät - lonkat eivät olleet muuttuneet miksikään, todella siistit lonkat eivätkä kuvat näyttäneet viitteitäkään nivelrikosta. Tämähän on 6-vuotialle koiralle hieno uutinen ja todella iso helpotus minulle. Rillan C johtuu siitä, että lonkkamalja on matala, mutta lonkkanivel ja -malja ovat kuitenkin siististi yhdenmukaiset ja nivel on ihan tiiviisti kiinni maljassa. Niillä lonkilla Rilla juoksee ihan mukavasti jatkossakin ja lonkista tuskin tulee ongelmaa tai vaivoja. Rillan kyynärkuvista Ulla arvioi, että tilanne olisi nyt ykkösen luokkaa. Hän ei osannut arvioida, oliko alkuperäinen tilanne ollut ykköstä vastaava vai oliko varjostus kyynärään tullut vasta iän myötä. Englanninsettereillä on aika paljon kyynärongelmia, joten kumpikin vaihtoehto lienee mahdollinen. Rillan osalta kaikki näytti siis olevan ihan kunnossa ja voidaan tulevina vuosina ihan hyvillä mielin lähteä reissuille pitkin erämaita.

Taikan uutiset eivät valitettavasti olleetkaan niin hyviä . Ulla näytti kuvista Taikan selkärangassa olevan epäsymmetrisyyden ja selitti, että sen selkärangassa on sakralisaatio. Kahden selkänikaman välinen alue on epäsymmetriassa toisiinsa nähden, mistä johtuen lantio on vinossa. Kotona tehdyn googletuksen perusteella sakralisaation yhteydessä voi koiralla olla ns. synnynnäinen vinolantio, minkä siis ymmärsin Taikalla olevan. Nämä ongelmat ovat yleisiä esimerkiksi saksanpaimenkoirilla ja kai jossain määrin belgianpaimenkoirilla, mutta ainakaan toistaiseksi minulla ei ole tietoa, onko tämä yleistä settereillä. Sakralisaatio on synnynnäinen ja perinnöllinen, joten jostainhan sen on täytynyt Taikan osaksi sattua.

Taikan lonkat olivat ihan hyvät ja kyynärät puhtaat. Oli tosi mielenkiintoista nähdä Rillan ja Taikan lonkkakuvat vierekkäin ja todeta, että Rillan lonkkamalja todella oli matalampi kuin Taikan. Ulla heitti Taikan lonkista arvioksi B:n, ja hänen arvionsa ovat yleensä todella hyvin pitäneet paikkansa tai tulleet takaisin parempana. Toinen lonkka on kuitenkin kuvassa ihan vinossa. Ulla sanoi, että koska lantio on vino, on mahdotonta saada kuvattua koiraa niin, että kumpikin lonkka olisi suorassa. No, Ulla sanoi että hänen mielestään kumpikin lonkka näyttää ihan samalta, mutta vinoudesta johtuen toinen lonkka on hyvin vaikea arvioida, joten aika näyttää, minkälaisena arvio tulee sitten Kennelliitosta.

No, semmoinen pikku juttu sattui, että eläinlääkäri itse asiassa laittoi erehdyksessä Taikaa kuvatessaan Rillan rekisterinumeron ja toisin päin. Hän harmitteli sitä tosissaan ja sanoi, ettei ole 20 vuoteen tehnyt mokomaa virhettä. Virheitähän kuitenkin sattuu! Voi olla, että Kenneliitossa ei hyväksytä kuvia, joihin on tehty jälkikäteen tussilla muutoksia ja pahimmassa tapauksessa joudutaan kuvaamaan Taika uudemman kerran. Rillan kuvia ei sen kummemmin ollut tarkoitus lähettää liittoon arvioitavaksi, koska Ulla on niin hyvä arvioimaan kuvia.

Olen kovasti yrittänyt ottaa selvää vinolantion oireista, eikä Taikalla onneksi tunnu olevan mitään näistä. Koira voi olla esimerkiksi lantion osalta kosketusherkkä, kärsiä toispuoleisista lihasjumituksista tai pahimmassa tapauksessa hermo voi jäädä jumiin, mikä aiheuttaa särkyä, liikkumisvaikeuksia tai jopa halvauksen. Taikalla ei ainakaan ole kosketusarkuutta - se tyypillisesti tunkee selkänsä lujasti kiinni nukkumiskumppaneihinsa, oli se sitten minä tai joku muu sen lempi-ihmisistä. Se juoksee metsässä ihan hirvittävää vauhtia ja tekee valtavia loikkia sekä ylä- että alamäkeen ihan vaivattoman näköisesti. Sillä on myös yksi aika hassu harrastus - se nimittäin mielellään istuu sohvan selkänojan päällä ja katselee ikkunasta maisemia. Vaikka Taikan takapuoli ei ole suuren suuri, joutuu sekin kuitenkin tasapainoilemaan sohvatyynyn reunalla. Jos takaosan lihasten käyttäminen olisi kivuliasta, se ei varmaan valitsisi sellaista istumapaikkaa. Täytyy yrittää tehdä kaikkensa ettei selkäongelmasta jatkossakaan aiheutuisi Taikalle kipuja...

20.-30.9.2009

Tänä vuonna metsästyskausi kotitantereilla oli todella lyhyt - vain 11 toiminnantäyteistä päivää. Lähdimme aloituspäivänä entisen työkaverini ja Rillan kanssa linnustusreissulle, mutta se päivä oli vähän vesiperä. Kaksi seisontaa kyllä saatiin, mutta molemmissa tapauksissa seisonta oli meistä niin kaukana puiden takana ja lintu karkoittui jo matkojen päästä. Yhden pyyseisonnan sentään sain ikuistettua kamerallekin.

Seuraavana päivänä oli Rillan lepovuoro ja kävin Taikan kanssa reissun Petäjävaaran suunnassa. Ravasimme muutaman tunnin täysin tyhjiä metsiä, kunnes ihan ennen autoa lähti puusta ensin ukkoteeri ja sitten koppelo.

Tiistaina lähdimme taas työkaverini kanssa reissuun Rillan kanssa, suuntana oli tällä kertaa Meltaus Rovaniemeltä pohjoiseen. Olin siellä työreissuilla käynyt monena vuonna yhdessä lupaavassa paikassa, eikä paikka pettänytkään lupauksia. Ensin saimme Rillalle teerisaaliin upealta seisonnalta! Sitten heti perään tuli jo uusi tilanne, kun Rilla seisoi metsoa. Harmi vain, että Rilla oli poroaidan toisella puolella ja lintu toisella puolella - Rilla siis seisoi ihan aidan vieressä, mutta ei ollut epäilystäkään, missä lintu oikein oli. Sovimme työkaverini kanssa, että minä menen Rillan taakse ja työkaverini ryömi aidan toiselle puolelle. Kun lähestyin Rillaa, metso karkottui eikä työkaverini ehtinyt vielä hyvälle ampumapaikalle. Minullakin oli ase, mutta ampuminen poroaidan läpi tuntui siinä äkkisiltään mietittynä todella huonolta ajatukselta. Luultavasti hauleja olisi voinut kimpoutua aidan metallilangasta ties minne...? No, upeasta tilanteesta jäi kuitenkin metso saamatta, mikä vähän harmitti, vaikka muuten päivän anti oli todella hieno.

Rilla odottaa merkkiä, että mihin suuntaan nyt lähdetään!

Seuraavana päivänä kävimme Taikan kanssa reissun Vanttauskoskella, mutta emme nähneet kuin valtavan määrän pyitä! Yhden lepopäivän jälkeen menin jälleen Rillan kanssa päiväksi Meltaukseen, tällä kertaa yksin. Päivän saldo oli kolme ihan hyvää seisontatilannetta, josta yhdestä minun olisi kyllä pitänyt pystyä lintu pudottamaan. Rilla seisoi todella jyrkässä alarinteessä ja lintu (koppelo) karkottui kun kompuroin lähemmäksi. Ampumaetäisyys oli täydellinen, maasto ei ollut peitteinen, kaikki olosuhteet olivat siis kohdallaan, mutta en uskaltanut ampua, kun en seissyt alustallani tukevasti. Niin vain lintu jäi lentelemään Meltauksen maisemiin... ja minun muistikuviini... Jokaisesta tilanteesta sitä oppii, joten ehkä seuraavalla tai ainakin jollakin kerralla saan itse hoidettua homman kotiin. Koiran kyvyistä ei todellakaan ole mikään kiinni! 

Poseerausta Pirttiselän maisemissa

Viikonlopun yli vähän lepäilin, kun flunssa ja väsymys iskivät oikein urakalla. Maanantaina 29.9. olikin Rovaniemellä jo lumi maassa, ja kävimme Rillan kanssa Vanttauskoskella mutkan. Keli oli todella hankala, sää oli aivan tuuleton ja Rilla lähti koko ajan maahajujen perään niin, etten osannut yhtään ennakoida sen olinpaikkaa. Ihan loppumetreillä saimme seisonnan luultavasti-pyylle, joka lähti kuusen alaoksien alta lentoon niin, ettei sitäkään voinut ampua. Semmoisen erittäin opettavaisen kokemuksen päivä kuitenkin tarjosi, että ensimmäistä kertaa elämässäni löysin edestäni omat jalanjälkeni! Ja ne jäljet kulkivat poispäin, joten olin sumuisessa ja lumisessa metsässä onnistunut kulkemaan täyden ympyrän! Tätähän pidetään täytenä luonnonlakina, lapsikin sen tietää, että ihmiset kulkevat luonnostaan maastossa kehää, mutta siltikin se säväytti kun se ensimmäisen kerran todistetusti sattui omalle kohdalle. Erittäin terveellinen kokemus, etten sanoisi! Onneksi oli mukana GPS, josta koordinaatit löytyivät autolle (joka oli ihan naurettavan lähellä, mutta siltikään en olisi osannut suunnistaa sille).

Rillassa oli mielestäni edelliseen kauteen verrattuna tapahtunut sellainen muutos, että se ei enää seissyt hajujäljille - jos seisoi, se purki sen todella nopeasti. Lisäksi seisontaetäisyys oli nyt huomattavasti sopivampi ampumiselle kuin monessa tilanteessa viime vuonna, jossa linnut lähtivät lentoon aivan liian kaukana. Onko se iän ja kokemuksen tuomaa kykyä, vai sattuivatko olosuhteet tällä kertaa olemaan paremmat? Sen tulevaisuus kertoo... Haku on edelleen laajaa, mutta ei enää liian laajaa...

25.8. 2009

Tänä syksynä saimme viimein tehtyä sen, mikä monta vuotta oli ollut haaveena, nimittäin lähdimme Ruotsiin kanalintumetsälle. Kun tämän vuoden kausi Suomen Lapissa kattaa vain 20.9.-30.9. välisen ajanjakson, niin ainakin kannatti yrittää. Suuntana oli Jällivaara (Gällevare) ja Malmberget Koskoskullens Jakt- och Fisk Föreningen, jonka 130 000 ha alueelle pystyy ostamaan lupia useasta eri paikasta Jällivaarassa. Vaikka kaverini Lotta oli kuinka vakuuttanut, että luvan saa kun menee ja ostaa, en uskonut asiaa ennen kuin itse kävelin lupa kädessäni Jällivaaran turist byråsta...

Poppoossamme oli kolme naista ja kolme koiraa, englanninsetterit Rilla ja Gösta ja metsästyslinjainen kultainennoutaja Elke. Ensimmäisenä iltana oli hieno sää ja lähdimme paikkaan nimeltä Nautanen. Maisemat olivat upeita, vaikka lintuja ei juuri näkynytkään...

Karttaa tutkitaan, ettei eksyttäisi...

Kun juoksee ylämäkeen lämpimässä elokuussa, tulee KUUMA...!

Gösta ja Elke

Seuraavina päivinä tarkoitus oli lähteä tunturiin, mutta sää oli niin kehno ja pilvet alhaalla, että emme lähteneet ylös, vaan pysyttelimme alemmissa metsämaastoissa. Välillä meno tuntui silti aika epätoivoiselta, kun lasit olivat sekä sateesta märät että aivan huurussa, enkä nähnyt eteeni... Viimeisenä päivänä Gösta ja Elke lähtivät jo matkaamaan kohti Keski-Suomea, joten olimme Rillan kanssa retkellä aivan kahden. Reissu oli upea ja maisemat olivat upeita, mutta lintuja oli kyllä todella vähän. Me emme Rillan kanssa saaneet kolmen päivän aikana yhtään kunnon lintutilannetta aikaan. Mutta nyt on päänavaus tehty Ruotsin suuntaan! Tulevina aikoina sielläkin lintukanta taas paranee, ja siellä riittää lääniä tutkittavaksi...!

Seuraavaan kohteeseen menossa...

 Sumumetsää jossain päin Pohjois-Ruotsia...

 Upea auringonlasku... siellä upeassa Ruotsin maassa, joka on täynnä kulkemattomia polkuja!